Meidän pieneen perheeseen kuuluu itseni ja ukon lisäksi pian kaksi-vuotta täyttävä vauhdikas tyttönen ja kaksi isoa koiruutta. Menoa ja melskettä siis tässä huushollissa riittää. :)
Olen aina haaveillut useammasta (kolmesta) lapsesta ja pieni ikäero olisi tietenkin ihanteellinen. Vauvan syntymän jälkeen ajattelin kuitenkin, ettei meille tule toista vauvaa ainakaan viiteen vuoteen... Silloin juuri ennen vauvan syntymää isäni kuoli, siitä alkoi tunnemyrsky jollaista en olisi koskaan halunnut kokea. Kävin kaikki suuret tunteet läpi, ilon, surun, onnen, pelon, vihan... Itkin paljon, enkä aina tiennyt olivatko ne surun- vai onnenkyyneleitä. En ymmärtänyt miksi niin kävi, enkä aina osannut olla onnellinen äitiydestänikään. Masennuin ja ensimmäinen vuosi menikin aikalailla sumussa, ulospäin yritin näyttää vahvalta ja siksi itkinkin aina ollessani yksin.. Siitä selvittiin, isää on ikävä edelleen, mutta elämä jatkuu kuitenkin!
Viime talvena, vuoden vaihteen jälkeen aloin ehdotella ukolle, että miltä se ajatus toisesta lapsesta kuulostaisi. Puhuin asiasta usein ja paljon, muttei ukko ollut ollenkaan innostunut, ei vielä! Harmittihan se tietenkin, mutta yhteinen projeksi sen sitten pitää olla. Tuli kesä ja vaihdoin vapaalle, terassit ja festarit kutsuivat ja vanha bilettäjäluonne nosti päätään, koko ajatus vauvasta unohtui. Mistä mielen muutos sitten johtuikaan, mutta ukko alkoi yhtäkkiä puhua vauvasta ja niin olivat osamme vaihtuneet... Haluan vauvan, mutta seuraavassa hetkessä en olekaan enään niin varma olisiko vielä sen aika. Elämä on nyt niin helppoa yhden vauhtihirmun kanssa, työt ja päiväkotiasiat sujuvat hyvin ja omaa aikaa saa, kun tytteli niin mielellään menee kyläilemään mummulaan. Muutama siideri saunan päälle maistuu niiiin hyvältä, taasko aloittaa alkoholiton elämä? Ajatukseni tuntuvat hassuilta, etenkin silloin, kun tapaan ystävien pienokaisia tai juttelen jonkun odottajan kanssa. Miten se pieni vauveli voikaan tuoksua niin huumaavan ihanalle? Lähipiirissä meillä on aika monta vauva-mahaista ja pieniä vauvojakin muutamia. Toisaalta mielessä pyöri myös se, ettei sitä vauvaa ihan niin vain saa. Ensimmäistä yritimme pitkälle yli vuoden ja ehdin silloin jo pelätä onko meidän mahdollista saada sitä ollenkaan, niin monta pettymystä sain kokea. Mistä saisin tietää tärpääkö toisella kerralla helpommin?
