Kännykkäni piippasi aamulla muistutusta "Neuvola klo 9"!!! Voi hyvänen aika, en pysty ymmärtämään kuinka olin totaalisesti voinut neuvolan unohtaa. Ilman tuota muistutusta olisi kyllä jäänyt neuvolakäynti väliin, mutta onneksi nyt oli tunti aikaa sinne ehtiä. Minttua odottaessa tälläistä unohdusta ei olisi päässyt käymään, kun kaikki ajatukset pyörivät vain raskauden ympärillä ja neuvola käyntejä odotin niin kovasti. Neuvolaan on nytkin aina mukava mennä, enkä olisi siksi uskonut, että voisin sen unohtaa.. No kaikki meni kuitenkin hyvin ja ukon kanssa olimme ajoissa paikalla.
Viikkoja on koossa 22 + 3, sain jo raskaustodistuksen ja kela asioita saa laittaa eteenpäin.
Verenpaineeni olivat hyvät, pissa puhdas ja hemoglobiinikin vielä hyvä 123. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin verraten painoa on tullut lisää 4,2kg, Minttua odottaessa näillä viikoilla painoa oli tullut jo yli 6kg. Silloin sain kaikkiaan 13kg, saas nähdä kuinka paljon nyt.
Sydänäänet kuuluivat hyvin, voimakkaina, ukko kuuli ne nyt ensikertaa oikeasti, sykkeeksi merkittiin +140. Kohdun kokoa mitatiin ensimmäistä kertaa, 19cm. Mintusta se oli näillä viikoilla vasta 16cm. Onkin jännä nähdä miten se mitta nyt kasvaa, edelliskerralla kun mentiin aina keskikäyrän alla.
Muutenkin meille kuuluu hyvää, samat vaivat vaivaavat edelleen (väsymys ja korvat), mitään uutta vaivaa ei onneksi ole ilmennyt. Vielä toistaiseksi olen käynyt salibandya pelaamassa, liikkuminen tuntuu hyvältä niin olen sinne vielä uskaltanut. Ainoa vaiva siellä on se, että juostessa tuntuu että pissa lirahtaa housuun.. :) Ensi viikolla vielä menen, mutta sitten luulen että vaihdan vähän rauhallisempaan lajiin ja hiljennän menoa kävely vauhtiin. Mitään suurempia kysymyksiäkään meillä ei mielenpäällä ole ollut. Tyttö pitää ajatukset muualla kuin vain raskaudessa niin odottaminen tuntuu niin erilaiselta kuin ensimmäisellä kerralla.
Lähimmät työtoverini ovat raskaudesta tienneet alusta asti, mutta muuten en ole töissä asiaa mainostanut. Kovasti olen jännittänyt kuinka uskallan pomolle kertoa, kun hän vähän nihkeästi raskausuutisiin on suhtautunut, eikä tilannetta varmasti helpota että meidän osaston pienestä tiimistä juuri yksi jäi äitiyslomalle. No maanantaina rohkaisin mieleni ja muiden asioiden yhteydessä sitten kerroin uutiseni. Leukani loksahti auki, kun kaikista mielikuvista poiketen hän samointein ponkaisi pystyyn ja tuli halaamaan samalla onnitellen. :) Sanoi että oli edellisviikolla kokouksessa miettinyt voisinko olla raskaana, oli kuulemma työpusero näyttänyt oudolta.. ;)
Taitaa minua muuten taas vaivata enemmänkin joku raskausdementia, nimittäin juuri hoksasin, että en muistanut sunnuntaina ollenkaan mahakuvaa ottaa..
