Kännykkäni piippasi aamulla muistutusta "Neuvola klo 9"!!! Voi hyvänen aika, en pysty ymmärtämään kuinka olin totaalisesti voinut neuvolan unohtaa. Ilman tuota muistutusta olisi kyllä jäänyt neuvolakäynti väliin, mutta onneksi nyt oli tunti aikaa sinne ehtiä. Minttua odottaessa tälläistä unohdusta ei olisi päässyt käymään, kun kaikki ajatukset pyörivät vain raskauden ympärillä ja neuvola käyntejä odotin niin kovasti. Neuvolaan on nytkin aina mukava mennä, enkä olisi siksi uskonut, että voisin sen unohtaa.. No kaikki meni kuitenkin hyvin ja ukon kanssa olimme ajoissa paikalla.
Viikkoja on koossa 22 + 3, sain jo raskaustodistuksen ja kela asioita saa laittaa eteenpäin.
Verenpaineeni olivat hyvät, pissa puhdas ja hemoglobiinikin vielä hyvä 123. Ensimmäiseen neuvolakäyntiin verraten painoa on tullut lisää 4,2kg, Minttua odottaessa näillä viikoilla painoa oli tullut jo yli 6kg. Silloin sain kaikkiaan 13kg, saas nähdä kuinka paljon nyt.
Sydänäänet kuuluivat hyvin, voimakkaina, ukko kuuli ne nyt ensikertaa oikeasti, sykkeeksi merkittiin +140. Kohdun kokoa mitatiin ensimmäistä kertaa, 19cm. Mintusta se oli näillä viikoilla vasta 16cm. Onkin jännä nähdä miten se mitta nyt kasvaa, edelliskerralla kun mentiin aina keskikäyrän alla.
Muutenkin meille kuuluu hyvää, samat vaivat vaivaavat edelleen (väsymys ja korvat), mitään uutta vaivaa ei onneksi ole ilmennyt. Vielä toistaiseksi olen käynyt salibandya pelaamassa, liikkuminen tuntuu hyvältä niin olen sinne vielä uskaltanut. Ainoa vaiva siellä on se, että juostessa tuntuu että pissa lirahtaa housuun.. :) Ensi viikolla vielä menen, mutta sitten luulen että vaihdan vähän rauhallisempaan lajiin ja hiljennän menoa kävely vauhtiin. Mitään suurempia kysymyksiäkään meillä ei mielenpäällä ole ollut. Tyttö pitää ajatukset muualla kuin vain raskaudessa niin odottaminen tuntuu niin erilaiselta kuin ensimmäisellä kerralla.
Lähimmät työtoverini ovat raskaudesta tienneet alusta asti, mutta muuten en ole töissä asiaa mainostanut. Kovasti olen jännittänyt kuinka uskallan pomolle kertoa, kun hän vähän nihkeästi raskausuutisiin on suhtautunut, eikä tilannetta varmasti helpota että meidän osaston pienestä tiimistä juuri yksi jäi äitiyslomalle. No maanantaina rohkaisin mieleni ja muiden asioiden yhteydessä sitten kerroin uutiseni. Leukani loksahti auki, kun kaikista mielikuvista poiketen hän samointein ponkaisi pystyyn ja tuli halaamaan samalla onnitellen. :) Sanoi että oli edellisviikolla kokouksessa miettinyt voisinko olla raskaana, oli kuulemma työpusero näyttänyt oudolta.. ;)
Taitaa minua muuten taas vaivata enemmänkin joku raskausdementia, nimittäin juuri hoksasin, että en muistanut sunnuntaina ollenkaan mahakuvaa ottaa..
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
maanantai 25. marraskuuta 2013
Rakenneultra
Niin se aika vaan hurahtaa, viimeksi raskausaika vain mateli ja nyt se menee ihan hujauksessa eteenpäin. Rakenneultraa odottelin viimeksi pitkään ja hartaasti ja tuntui, ettei sen aika tule ollenkaan. Nyt en ole viikkojen kulumista niin ehtinyt ajatella ja raskauden puoliväli tulikin eteen todella pian. Torstaina meillä oli se ultra! Minttua odottaessa jännitin aivan hurjasti jo useamman päivän etukäteen, nyt se jännitys hiipi vasta aamulla ennen sinne lähtöä, joskin paljon paljon pienempänä.
Vatsassa Maurilla oli kaikki hyvin, kasvanut oli ja kaikki elimet löytyivät. Helpotus oli kyllä suuri, vaikka pahin jännitys helpotti jo siinä kun pikkuinen saatiin tv ruutuun näkymään ja pieni sydän sykki. Kasvojaan siellä yritti kovasti piilotella, ensin käänsi vain kasvoja pois ja sitten piti käsiä edessä, lopulta saatiin kuitenkin hyvät kuvat kasvoistakin. Meille kokemus oli ihan uusi, kun kasvokuvaa katseltiin myös 4D:nä.
Pari vuotta sitten sellaista mahdollisuutta ei ollut.
Lopuksi kysyimme myös sukupuolen, sitäkin pieni yritti piilotella, kun jalkojaan niin yhdessä piti, mutta saatiin sitten kuitenkin selville. :) Ukon kanssa päätimme, että ainakin toistaiseksi pidämme tai yritämme ainakin pitää sen salassa ystäviltä ja sukulaisilta. Päätin nyt kuitenkin, että tänne sen paljastan, joten sinä tuttavani kuka sen tästä luet, niin pidäthän vain omana tietonasi, Kiitos! Ja arvostaisin sitä, jos minulle kertoisit sen täältä lukeneesi!!
En osaa sanoa kumpaa enemmän odotin tai haaveilin, mutta kyllä onnen kyyneleet vierähtivät poskelle, kun hoitaja sanoi (ukon kysyttyä, että leikitäänkö jatkossakin barbeilla vai joko aletaan jalkapalloa harjoitella), että jalkapallon hankintaan täytyy alkaa.. :) Eli poikaa täällä odotetaan! Ja kyllä sen sitten aika selkeäksi näki itsekin, että poikahan se on! Että Mauri nyt sitten saa pysyä Maurina !! <3 Minttua odottaessamme meillä oli nimi valmiina tytölle ja pojalle, saas nyt nähdä saako Mauri sen nimen vai muuttuuko suunnitelma vielä ennen kevättä..
Jälkikäteen kotona vertailin äitiyskortteja ja huomasin tässä vaiheessa Maurin olevan hieman Minttua pienempi. Ultra oli nyt viikolla 20+4 ja viimeksi 20+6. Mahani taas on suurempi kuin ensimmäisellä kerralla. Tässä ensimmäinen mahakuva 21 + 0. Iltaa kohti tuo maha vain turpoaa, että tälläinen myöhään otettu kuva ei välttämättä ole kaikkein todenmukaisin.
Vatsassa Maurilla oli kaikki hyvin, kasvanut oli ja kaikki elimet löytyivät. Helpotus oli kyllä suuri, vaikka pahin jännitys helpotti jo siinä kun pikkuinen saatiin tv ruutuun näkymään ja pieni sydän sykki. Kasvojaan siellä yritti kovasti piilotella, ensin käänsi vain kasvoja pois ja sitten piti käsiä edessä, lopulta saatiin kuitenkin hyvät kuvat kasvoistakin. Meille kokemus oli ihan uusi, kun kasvokuvaa katseltiin myös 4D:nä.
Pari vuotta sitten sellaista mahdollisuutta ei ollut.
Lopuksi kysyimme myös sukupuolen, sitäkin pieni yritti piilotella, kun jalkojaan niin yhdessä piti, mutta saatiin sitten kuitenkin selville. :) Ukon kanssa päätimme, että ainakin toistaiseksi pidämme tai yritämme ainakin pitää sen salassa ystäviltä ja sukulaisilta. Päätin nyt kuitenkin, että tänne sen paljastan, joten sinä tuttavani kuka sen tästä luet, niin pidäthän vain omana tietonasi, Kiitos! Ja arvostaisin sitä, jos minulle kertoisit sen täältä lukeneesi!!
En osaa sanoa kumpaa enemmän odotin tai haaveilin, mutta kyllä onnen kyyneleet vierähtivät poskelle, kun hoitaja sanoi (ukon kysyttyä, että leikitäänkö jatkossakin barbeilla vai joko aletaan jalkapalloa harjoitella), että jalkapallon hankintaan täytyy alkaa.. :) Eli poikaa täällä odotetaan! Ja kyllä sen sitten aika selkeäksi näki itsekin, että poikahan se on! Että Mauri nyt sitten saa pysyä Maurina !! <3 Minttua odottaessamme meillä oli nimi valmiina tytölle ja pojalle, saas nyt nähdä saako Mauri sen nimen vai muuttuuko suunnitelma vielä ennen kevättä..
perjantai 8. marraskuuta 2013
Uusi ja vanha kohtaavat
Nyt kun raskauteni ei enään ole salaisuus uskalla täälläkin paljastaa, että blogi ensimmäisestä odotuksesta löytyy täältä! :)
Tiesin eräiden sukulaisten seuraavan vanhaa blogiani niin en siellä näitä uusia tuulia uskaltanut julkistaa ennen aikojaa. En halunnut kenenkään saavan tietää asiasta etukäteen, mutta nyt ei enään tarvitse salailla. :) Tosin ei tästä meidän kasvavasta vatsasta silti vielä kaikki sukulaiset ja tuttavat tiedä, vaikkei se mikään salaisuus enää olekaan.
Hermostuin vuodatuksen jatkuviin ongelmiin sen kaatumisen jälkeen ja nyt opettelenkin vasta tätä bloggeria. Kovinkaan ahkera kirjoittelija en ole ollut, mutta se johtuu vain ja ainoastaan tästä järkyttävästä väsymyksestä. Tyttö ei päivällä anna rauhaa keskittyä koneeseen ja illalla olen niin väsynyt ettei kirjoittelut käy mielessä vaan suuntaan suoraan nukkumaan. Täytyy sanoa, että se ns oma-aika on ollut viime viikkoina aika vähissä, olen viettänyt sitä nukkuen.
Tämä toinen raskaus on aivan erilainen ollut kuin edellinen, siksi jostain kumpuaakin vähän sellainen poikafiilis, mutta tiedä sitten. Oikeasti minulle (tai meille) on ihan sama kumpaa sukupuolta tulokas on. Tälläkerralla odotus on sujunut täysin ilman pahoinvointia, kun edelliskerralla illat olivat aina aivan kamalat. Väsytti minua viimeksikin, mutta se oli pientä tähän nykyiseen oloon, voisin edelleenkin vain nukkua ja nukkua ja siltikin väsyttää. JA ne korvat, voi helkkari ne on lukossa päivittäin ja pitkään. Neuvolassa jo puhuin, että olen valmis hullujenhuoneelle, jos tätä jatkuu sinne huhtikuulle asti. Pystyn jo kuvittelemaan millaisia harhoja jotkut kuulevat, kun pää vain humisee. Ei siis ollenkaan mukavaa! Viimeksi oli samat ongelmat, mutta ne alkoivat vasta viimeisen kolmanneksen aikaan.
Maha kasvaa kovaa vauhtia ja tissitkin edelleen siinä mukana, uskomatonta, mutta minun katoamassa olleet rintani tursuavat jo isoimmistakin omistamistani liiveistä.. Ja mikä hassuinta tiistai iltana (18+2) nukkumaan mennessä havahduin siihen kuinka äkkiä mahalleni tippui jotakin kosteaa ja paita kastui. Maitoa tai jotakin erittyi jo rinnasta, huh kuinka aikaisin..
Tiesin eräiden sukulaisten seuraavan vanhaa blogiani niin en siellä näitä uusia tuulia uskaltanut julkistaa ennen aikojaa. En halunnut kenenkään saavan tietää asiasta etukäteen, mutta nyt ei enään tarvitse salailla. :) Tosin ei tästä meidän kasvavasta vatsasta silti vielä kaikki sukulaiset ja tuttavat tiedä, vaikkei se mikään salaisuus enää olekaan.
Hermostuin vuodatuksen jatkuviin ongelmiin sen kaatumisen jälkeen ja nyt opettelenkin vasta tätä bloggeria. Kovinkaan ahkera kirjoittelija en ole ollut, mutta se johtuu vain ja ainoastaan tästä järkyttävästä väsymyksestä. Tyttö ei päivällä anna rauhaa keskittyä koneeseen ja illalla olen niin väsynyt ettei kirjoittelut käy mielessä vaan suuntaan suoraan nukkumaan. Täytyy sanoa, että se ns oma-aika on ollut viime viikkoina aika vähissä, olen viettänyt sitä nukkuen.
Tämä toinen raskaus on aivan erilainen ollut kuin edellinen, siksi jostain kumpuaakin vähän sellainen poikafiilis, mutta tiedä sitten. Oikeasti minulle (tai meille) on ihan sama kumpaa sukupuolta tulokas on. Tälläkerralla odotus on sujunut täysin ilman pahoinvointia, kun edelliskerralla illat olivat aina aivan kamalat. Väsytti minua viimeksikin, mutta se oli pientä tähän nykyiseen oloon, voisin edelleenkin vain nukkua ja nukkua ja siltikin väsyttää. JA ne korvat, voi helkkari ne on lukossa päivittäin ja pitkään. Neuvolassa jo puhuin, että olen valmis hullujenhuoneelle, jos tätä jatkuu sinne huhtikuulle asti. Pystyn jo kuvittelemaan millaisia harhoja jotkut kuulevat, kun pää vain humisee. Ei siis ollenkaan mukavaa! Viimeksi oli samat ongelmat, mutta ne alkoivat vasta viimeisen kolmanneksen aikaan.
Maha kasvaa kovaa vauhtia ja tissitkin edelleen siinä mukana, uskomatonta, mutta minun katoamassa olleet rintani tursuavat jo isoimmistakin omistamistani liiveistä.. Ja mikä hassuinta tiistai iltana (18+2) nukkumaan mennessä havahduin siihen kuinka äkkiä mahalleni tippui jotakin kosteaa ja paita kastui. Maitoa tai jotakin erittyi jo rinnasta, huh kuinka aikaisin..
perjantai 27. syyskuuta 2013
"Minttu ja Mauri"
Ensimmäistä tulokasta kutsuimme raskausaikana Mauriksi (tai enimmäkseen minä kutsuin, ukko ei siitä silloin niin innostunut), nimi oli lasketunpäivän nimipäiväsankari. Kun saimme tiedon tytöstä ei ukko hyväksynyt enään sitä nimeä vaan sanoi etteikö kutsumanimi voisi olla vaikka Minttu. Ja niinpä siitä hetkestä eteenpäin odotimme Minttua. Tuo nimi oli siinäkin mielessä ihana, että kun itse olin äitini vatsassa minua oli kutsuttu myös Mintuksi (ukko ei tätä ollut tiennyt). Kuulemma vielä hyvän aikaa ristiäistenkin jälkeen jotkut sukulaiset olivat sillä nimellä minua nimittäneet. Ja niinhän se kävi meidänkin neidille! :)
Nyt ukko ehdotti, että käyttäisimme uudestakin tulokkaasta tuota nimitystä Mauri ;)
6.4. on laskettuaika ja silloin nimipäivää viettävät Ville, Vilho, Viljami, Jami, Vilhelm ja Vili, mutta ei niistä oikein mikään tuntunut sopivalta odotusnimeltä. Minttu ja Ville tietenkin sopisivat yhteen, mutta itse en siitä nimestä niin innostu. Jos uusi tulokas on tyttö niin sitten täytyy taas pohtia nimiä uudestaan. Mutta toistaisiksi tässä blogissa meidän murmelit ovat nimiltään "Minttu" ja "Mauri"!!
(kummankaan oikeaa nimeä tulen tuskin koskaan paljastamaan)
Nyt ukko ehdotti, että käyttäisimme uudestakin tulokkaasta tuota nimitystä Mauri ;)
6.4. on laskettuaika ja silloin nimipäivää viettävät Ville, Vilho, Viljami, Jami, Vilhelm ja Vili, mutta ei niistä oikein mikään tuntunut sopivalta odotusnimeltä. Minttu ja Ville tietenkin sopisivat yhteen, mutta itse en siitä nimestä niin innostu. Jos uusi tulokas on tyttö niin sitten täytyy taas pohtia nimiä uudestaan. Mutta toistaisiksi tässä blogissa meidän murmelit ovat nimiltään "Minttu" ja "Mauri"!!
(kummankaan oikeaa nimeä tulen tuskin koskaan paljastamaan)
Ultra
Tiistaina kävimme kauan odotetussa ultrassa. Olihan se jännittävää, mutta en kuitenkaan ollut niin paniikissa kuin ensimmäisellä kerralla. Muistan kuinka pari vuotta sitten sydän hakkasi hurjana ja ihan tärisin odotusaulassa istuessa, tälläkertaa huomasin sydämmen lyöntien tihentyvän vasta kun itse ultraus oli alkamassa. Hassuinta oli kun lähdimme kotiin, ukko sanoi että hän tärisee edelleen, oli tälläkerralla jännittänyt jostakin syystä paljon enemmän. :)
Vatsassa kaikki oli kunnossa, vauveli oli viikkoihin nähden oikean kokoinen, sydän löi vahvasti ja löytyi kaksi kättä ja jalkaa. Ensin alkuun vauva oli ihan liikkumatta, pitkään sitä yritettiin herätellä tönimällä ja yskimällä. Ehdin tässä kohti jo kysyä, että eikö sen pitäisi jo liikkua? Ultraaja rauhoitteli, että siellä nukutaan vain sikeästi! Ja kyllähän niitä liikkeitäkin lopulta nähtiin! Odotin, että laskettua-aikaa siirrettäisiin, mutta sille ei sitten ollut tarvetta. Eli vauvan laskettuaika on 6.4.2014!
Nyt tuntuu raskaus taas todellisemmalta!! <3
Vatsassa kaikki oli kunnossa, vauveli oli viikkoihin nähden oikean kokoinen, sydän löi vahvasti ja löytyi kaksi kättä ja jalkaa. Ensin alkuun vauva oli ihan liikkumatta, pitkään sitä yritettiin herätellä tönimällä ja yskimällä. Ehdin tässä kohti jo kysyä, että eikö sen pitäisi jo liikkua? Ultraaja rauhoitteli, että siellä nukutaan vain sikeästi! Ja kyllähän niitä liikkeitäkin lopulta nähtiin! Odotin, että laskettua-aikaa siirrettäisiin, mutta sille ei sitten ollut tarvetta. Eli vauvan laskettuaika on 6.4.2014!
Nyt tuntuu raskaus taas todellisemmalta!! <3
maanantai 23. syyskuuta 2013
Alkuraskauden oireita
Niin se aika vierii, nyt mennään jo viikolla 12. Kuukausi takaperin kävin ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja nyt jännitän huomista ultraa. Nyt toisella kerralla neuvolaan soittaminen ei jännittänyt ollenkaan eikä perhosia ollut vatsassa kun sinne astelin. Tuttu ihminen oli vastassa ja tiesin mitä tuleman piti. Aikalailla turhantuntuinen reissu sanoisin, ensimmäistä odottaessa muistan kuinka olin pettynyt käyntiin. Tivattiin vain ruokatottumuksia eikä mitenkään tarkistettu olenko oikeasti raskaana...
Aika on kulunut aikalailla nopeasti, emme ole vielä kertoneet kenellekään raskaudesta. Ja loppujenlopuksi salaisuuden pitäminen on ollut paljon helpompaa kuin esikoista odottaessa. Olen voinut kaikinpuolin hyvin, ihan normaali on ollut olo, joskin väsymys on valtava. Voisin vain nukkua, nukkua kellon ympäri ja silti vain väsyttää. Väsynyt olin viimeksikin, mutta voin myös pahoin, etenkin illat olivat kamalia silloin. Onneksi nyt ei semmoista ongelmaa ole! Edelliskerralla kärsin myös loppuraskaudesta (loppukesästä), siitä että korvat olivat päivittäin lukossa. Vaiva oli kamala, humisi vain päässä eikä sille voinut tehdä mitään. Silloin en osannut ajatella sen johtuvan raskaudesta, kävin työterveydessä valittamassa korvia, että mikä on vikana. Hoitaja sanoi ettei yhtä puhtaita korvia ole nähnyt koskaan ja laittoi minut lääkärille. Nuori mieslääkäri tuumaili hetken ja sanoi ettei korvissani ole mitään vikaa. Totesi sitten että taidan olla raskaana (mikä ei kovin vaikeaa silloin enää ollut havaita), ja jatkoi ettei raskaana olevista naisista paljon tiedä, mutta silloin turvotusta ilmenee jokapaikassa ja epäili vaivan johtuvan siitä. No mitenkäs nyt kävi, ei varmaankaan mennyt positiivisesta testistä paljon viikkoa kauempaa, kun korvani humahtivat lukkoon, voi prkl! Vaiva on jälleen lähes päivittäistä ja kestää aina todella kauan. :( Välillä ajattelen, että voisin vaikka välillä oksentaakin, jos korvavaivasta pääsisi eroon niin kamalaa se on.
Muuta mitä alkuraskaus on tuonut tullessaan on yliherkkä nenä. Kaikki tuoksut tuntuvat voimakkailta ja etenkin punajuuri saa minut voimaan pahoin. Huomattavimpana muutoksena on kokonsa tuplanneet rinnat. Minulla on aina ollut pienikokoiset rinnat, jotka imetyksen jälkeen pienenivät entisestään. Joskus nauroin ukolle niiden kohta katoavan maailmankartalta. Kesällä jouduin juuri ostamaan pienempi kokoisia rintaliivejä ja nyt sitten äkisti en niihin mahdukaan. Onneksi nyt ei ole ollut mitään tyttöjen saunailtaa, koska kaikki ystäväni olisivat tämän muutoksen heti hoksanneet. :)
Huomenna on päivä 12 + 2 ja hartaasti odotettu ultra. Vaikka toisella kerralla en vielä mitään ole jännittänyt niin kyllä se ultra vaan taas jännittää. Niin kovasti odotan, että saan nähdä masuasukkini ja tietää kaiken olevan kunnossa. Tuntuu sitten todellisemmalta tämä odotus! Oletan, että tälläkin kerralla laskettua-aikaa siirretään johonkin suuntaan, viimeksi meni eteenpäin viikolla. Nyt saattaa siirtyä vielä enemmänkin, kun minulla ei mitään säännöllisyyttä kierrossa ollut. Mutta eipä se minua haittaa!
Aika on kulunut aikalailla nopeasti, emme ole vielä kertoneet kenellekään raskaudesta. Ja loppujenlopuksi salaisuuden pitäminen on ollut paljon helpompaa kuin esikoista odottaessa. Olen voinut kaikinpuolin hyvin, ihan normaali on ollut olo, joskin väsymys on valtava. Voisin vain nukkua, nukkua kellon ympäri ja silti vain väsyttää. Väsynyt olin viimeksikin, mutta voin myös pahoin, etenkin illat olivat kamalia silloin. Onneksi nyt ei semmoista ongelmaa ole! Edelliskerralla kärsin myös loppuraskaudesta (loppukesästä), siitä että korvat olivat päivittäin lukossa. Vaiva oli kamala, humisi vain päässä eikä sille voinut tehdä mitään. Silloin en osannut ajatella sen johtuvan raskaudesta, kävin työterveydessä valittamassa korvia, että mikä on vikana. Hoitaja sanoi ettei yhtä puhtaita korvia ole nähnyt koskaan ja laittoi minut lääkärille. Nuori mieslääkäri tuumaili hetken ja sanoi ettei korvissani ole mitään vikaa. Totesi sitten että taidan olla raskaana (mikä ei kovin vaikeaa silloin enää ollut havaita), ja jatkoi ettei raskaana olevista naisista paljon tiedä, mutta silloin turvotusta ilmenee jokapaikassa ja epäili vaivan johtuvan siitä. No mitenkäs nyt kävi, ei varmaankaan mennyt positiivisesta testistä paljon viikkoa kauempaa, kun korvani humahtivat lukkoon, voi prkl! Vaiva on jälleen lähes päivittäistä ja kestää aina todella kauan. :( Välillä ajattelen, että voisin vaikka välillä oksentaakin, jos korvavaivasta pääsisi eroon niin kamalaa se on.
Muuta mitä alkuraskaus on tuonut tullessaan on yliherkkä nenä. Kaikki tuoksut tuntuvat voimakkailta ja etenkin punajuuri saa minut voimaan pahoin. Huomattavimpana muutoksena on kokonsa tuplanneet rinnat. Minulla on aina ollut pienikokoiset rinnat, jotka imetyksen jälkeen pienenivät entisestään. Joskus nauroin ukolle niiden kohta katoavan maailmankartalta. Kesällä jouduin juuri ostamaan pienempi kokoisia rintaliivejä ja nyt sitten äkisti en niihin mahdukaan. Onneksi nyt ei ole ollut mitään tyttöjen saunailtaa, koska kaikki ystäväni olisivat tämän muutoksen heti hoksanneet. :)
Huomenna on päivä 12 + 2 ja hartaasti odotettu ultra. Vaikka toisella kerralla en vielä mitään ole jännittänyt niin kyllä se ultra vaan taas jännittää. Niin kovasti odotan, että saan nähdä masuasukkini ja tietää kaiken olevan kunnossa. Tuntuu sitten todellisemmalta tämä odotus! Oletan, että tälläkin kerralla laskettua-aikaa siirretään johonkin suuntaan, viimeksi meni eteenpäin viikolla. Nyt saattaa siirtyä vielä enemmänkin, kun minulla ei mitään säännöllisyyttä kierrossa ollut. Mutta eipä se minua haittaa!
tiistai 13. elokuuta 2013
Kuinkas sitten kävikään...
Minut valtasi pari viikkoa sitten outo tunne, ajatus raskaudesta.. En tiedä mistä tunne oikeastaan kumpusi, se vain tuli, ei ollut mitään varsinaista syytä miksi niin ajattelin. Olisihan se periaatteessa mahdollista ja käytännössäkin, mutta edellisen raskautumisen vaikeuden takia ei niin uskottavaa... Mietin voisiko se olla mahdollista ja seuraavassa hetkessä olin aika varma, ettei niin ollut. Synnytyksen jälkeen kuukautiseni olivat täysin sekaisin, ei tietoakaan mistään säännöllisestä kierrosta, joten en osannut ajatella niiden olevan myöhässä, ajattelin että tällä viikolla niiden varmaan pitäisi alkaa.
Äitini tuli kyläilemään yhtenä iltana ja lähti tytön kanssa puistoon, sain ihan ekstemporee ajatuksen lähteä kauppaan ja mitäpä muuta hakemaan kuin raskaustestiä. Ketään ei ollut kotona kun palasin enkä voinut vastustaa kiusausta tehdä testiä heti, vaikka sitä suositellaan tekemään aamulla. Se muutaman minuutin odottelu tuntui pitkältä, en todellakaan ollut varma kumpaa tulosta odotin tai kumman halusin nähdä. Tulos oli valmis tarkistettavaksi, eikä tarvinnutu kahta kertaa liuskaa vilkaista oli se niin selkeä... Testissä näkyi kaksi tummaa viivaa!!! :) huh
En uskonut, että minun oli mahdollista tulla raskaaksi niin nopeasti, oikeastaan heti, kun annoin sille mahdollisuuden. Pakko myöntää, että olin varautunut jälleen pitkään yrityksen ja toivomisen aikaan.. Ukolle vihjaisin vielä samana iltana jotakin sivulauseessa ja hän arvasi heti, että olin testin tehnyt. Ja voi kuinka hän oli onnellinen, yhtä hymyä! Olinhan minäkin, mutta kyllä miehen reaktio oli jotain uskomatonta, hän todellakin halusi toisen lapsen. :) Nyt viikon asiaa sulatelleena, tein vielä paketin toisen liuskatestin, jotta vosin olla täysin varma ja Kahden viivan kantajaksi se edelleen näytti!
Joskus elämä yllättää, mutta nyt olen varma, että tämä on juuri oikea hetki odottaa toista lasta, olen niin onnellinen!!!
Äitini tuli kyläilemään yhtenä iltana ja lähti tytön kanssa puistoon, sain ihan ekstemporee ajatuksen lähteä kauppaan ja mitäpä muuta hakemaan kuin raskaustestiä. Ketään ei ollut kotona kun palasin enkä voinut vastustaa kiusausta tehdä testiä heti, vaikka sitä suositellaan tekemään aamulla. Se muutaman minuutin odottelu tuntui pitkältä, en todellakaan ollut varma kumpaa tulosta odotin tai kumman halusin nähdä. Tulos oli valmis tarkistettavaksi, eikä tarvinnutu kahta kertaa liuskaa vilkaista oli se niin selkeä... Testissä näkyi kaksi tummaa viivaa!!! :) huh
En uskonut, että minun oli mahdollista tulla raskaaksi niin nopeasti, oikeastaan heti, kun annoin sille mahdollisuuden. Pakko myöntää, että olin varautunut jälleen pitkään yrityksen ja toivomisen aikaan.. Ukolle vihjaisin vielä samana iltana jotakin sivulauseessa ja hän arvasi heti, että olin testin tehnyt. Ja voi kuinka hän oli onnellinen, yhtä hymyä! Olinhan minäkin, mutta kyllä miehen reaktio oli jotain uskomatonta, hän todellakin halusi toisen lapsen. :) Nyt viikon asiaa sulatelleena, tein vielä paketin toisen liuskatestin, jotta vosin olla täysin varma ja Kahden viivan kantajaksi se edelleen näytti!
Joskus elämä yllättää, mutta nyt olen varma, että tämä on juuri oikea hetki odottaa toista lasta, olen niin onnellinen!!!
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Meillekö vauva?
Meidän pieneen perheeseen kuuluu itseni ja ukon lisäksi pian kaksi-vuotta täyttävä vauhdikas tyttönen ja kaksi isoa koiruutta. Menoa ja melskettä siis tässä huushollissa riittää. :)
Olen aina haaveillut useammasta (kolmesta) lapsesta ja pieni ikäero olisi tietenkin ihanteellinen. Vauvan syntymän jälkeen ajattelin kuitenkin, ettei meille tule toista vauvaa ainakaan viiteen vuoteen... Silloin juuri ennen vauvan syntymää isäni kuoli, siitä alkoi tunnemyrsky jollaista en olisi koskaan halunnut kokea. Kävin kaikki suuret tunteet läpi, ilon, surun, onnen, pelon, vihan... Itkin paljon, enkä aina tiennyt olivatko ne surun- vai onnenkyyneleitä. En ymmärtänyt miksi niin kävi, enkä aina osannut olla onnellinen äitiydestänikään. Masennuin ja ensimmäinen vuosi menikin aikalailla sumussa, ulospäin yritin näyttää vahvalta ja siksi itkinkin aina ollessani yksin.. Siitä selvittiin, isää on ikävä edelleen, mutta elämä jatkuu kuitenkin!
Viime talvena, vuoden vaihteen jälkeen aloin ehdotella ukolle, että miltä se ajatus toisesta lapsesta kuulostaisi. Puhuin asiasta usein ja paljon, muttei ukko ollut ollenkaan innostunut, ei vielä! Harmittihan se tietenkin, mutta yhteinen projeksi sen sitten pitää olla. Tuli kesä ja vaihdoin vapaalle, terassit ja festarit kutsuivat ja vanha bilettäjäluonne nosti päätään, koko ajatus vauvasta unohtui. Mistä mielen muutos sitten johtuikaan, mutta ukko alkoi yhtäkkiä puhua vauvasta ja niin olivat osamme vaihtuneet... Haluan vauvan, mutta seuraavassa hetkessä en olekaan enään niin varma olisiko vielä sen aika. Elämä on nyt niin helppoa yhden vauhtihirmun kanssa, työt ja päiväkotiasiat sujuvat hyvin ja omaa aikaa saa, kun tytteli niin mielellään menee kyläilemään mummulaan. Muutama siideri saunan päälle maistuu niiiin hyvältä, taasko aloittaa alkoholiton elämä? Ajatukseni tuntuvat hassuilta, etenkin silloin, kun tapaan ystävien pienokaisia tai juttelen jonkun odottajan kanssa. Miten se pieni vauveli voikaan tuoksua niin huumaavan ihanalle? Lähipiirissä meillä on aika monta vauva-mahaista ja pieniä vauvojakin muutamia. Toisaalta mielessä pyöri myös se, ettei sitä vauvaa ihan niin vain saa. Ensimmäistä yritimme pitkälle yli vuoden ja ehdin silloin jo pelätä onko meidän mahdollista saada sitä ollenkaan, niin monta pettymystä sain kokea. Mistä saisin tietää tärpääkö toisella kerralla helpommin?
Olen aina haaveillut useammasta (kolmesta) lapsesta ja pieni ikäero olisi tietenkin ihanteellinen. Vauvan syntymän jälkeen ajattelin kuitenkin, ettei meille tule toista vauvaa ainakaan viiteen vuoteen... Silloin juuri ennen vauvan syntymää isäni kuoli, siitä alkoi tunnemyrsky jollaista en olisi koskaan halunnut kokea. Kävin kaikki suuret tunteet läpi, ilon, surun, onnen, pelon, vihan... Itkin paljon, enkä aina tiennyt olivatko ne surun- vai onnenkyyneleitä. En ymmärtänyt miksi niin kävi, enkä aina osannut olla onnellinen äitiydestänikään. Masennuin ja ensimmäinen vuosi menikin aikalailla sumussa, ulospäin yritin näyttää vahvalta ja siksi itkinkin aina ollessani yksin.. Siitä selvittiin, isää on ikävä edelleen, mutta elämä jatkuu kuitenkin!
Viime talvena, vuoden vaihteen jälkeen aloin ehdotella ukolle, että miltä se ajatus toisesta lapsesta kuulostaisi. Puhuin asiasta usein ja paljon, muttei ukko ollut ollenkaan innostunut, ei vielä! Harmittihan se tietenkin, mutta yhteinen projeksi sen sitten pitää olla. Tuli kesä ja vaihdoin vapaalle, terassit ja festarit kutsuivat ja vanha bilettäjäluonne nosti päätään, koko ajatus vauvasta unohtui. Mistä mielen muutos sitten johtuikaan, mutta ukko alkoi yhtäkkiä puhua vauvasta ja niin olivat osamme vaihtuneet... Haluan vauvan, mutta seuraavassa hetkessä en olekaan enään niin varma olisiko vielä sen aika. Elämä on nyt niin helppoa yhden vauhtihirmun kanssa, työt ja päiväkotiasiat sujuvat hyvin ja omaa aikaa saa, kun tytteli niin mielellään menee kyläilemään mummulaan. Muutama siideri saunan päälle maistuu niiiin hyvältä, taasko aloittaa alkoholiton elämä? Ajatukseni tuntuvat hassuilta, etenkin silloin, kun tapaan ystävien pienokaisia tai juttelen jonkun odottajan kanssa. Miten se pieni vauveli voikaan tuoksua niin huumaavan ihanalle? Lähipiirissä meillä on aika monta vauva-mahaista ja pieniä vauvojakin muutamia. Toisaalta mielessä pyöri myös se, ettei sitä vauvaa ihan niin vain saa. Ensimmäistä yritimme pitkälle yli vuoden ja ehdin silloin jo pelätä onko meidän mahdollista saada sitä ollenkaan, niin monta pettymystä sain kokea. Mistä saisin tietää tärpääkö toisella kerralla helpommin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)