Sairaslomalla

Niinhän siinä lopulta kävi, että tein päätöksen jäädä sairaslomalle ja nyt olenkin jo viikon ollut kotona. Töissä ilmoitin jo edellisviikolla, että aion neuvolasta pyytää sairaslomaa, enkä enää tule. Pomo vain totesi, että hyvin olet jaksanutkin. Vain kaksi viikkoa olisi enää ollut äitiysloman alkuun. Töistä pois jääminen tuntui mukavalta, sain itse järjestää sairasloman ajaksi tuuraajan ja rauhassa sanoa kaikille heipat, toisaalta haikeaakin, vaikka ei minun sinne ikävä tule! Töissä jaksoin pääosin hyvin, vaikka kyllä niitä oli vaikeitakin päiviä. Supistuksia tuli ajoittain paljon ja väsymys oli jotakin käsittämätöntä. Kotona sen väsymyksen ja huonon olon sitten huomasi, supistusten ja kaikkien muiden vaivojen kasaannuttua iltaan, en muuta tehnyt kun makoilin sohvan pohjalla ja valitin. 

Neuvolaan täytimme ukon kanssa kaavakkeet omasta jaksamisesta ja omia tuloksiani en paljon päässyt kehumaan, siinä se konkretisoitui kuinka väsynyt ja henkisesti huonovointinen olen. Meidän neuvolan terveydenhoitaja on aivan ihana, hänen kanssaan on kaikki aina sujunut hyvin ja koen että hänelle on helppo puhua. Olimme neuvolassa yhdessä ukon kanssa, kaikki mittaukset olivat hyvät, paitsi hemoglobiini oli laskenut 105:een. Niinpä jouduin aloittamaan rautatabletit. Kävimme kaavakkeita läpi ja puhuimme jaksamisesta paljon, ukkoa siinä kehuin etten ilman häntä jaksaisi ollenkaan. Myönsin että olo on aikalailla masentunut ja olen alkanut pelkäämään, mitä tapahtuu kun vauva syntyy, helpottaako olo, jaksanko hoitaa vauvaa?? Synnytyksen jälkeinen masennus on asia jota ihan viimeksi kaipaan. Aika Mintun syntymän jälkeen oli kamalaa, kun isän kuoleman takia olin masentunut ja itkin paljon. Haluaisin niin nauttia vauva-ajasta ilman mitään murheita. Todella toivon että tämä väsymys ja alakulo johtuu vain raskaudesta ja helpottaa heti synnytyksen jälkeen. Vauva on kuitenkin kaikin puolin odotettu ja rakastettu, vaikka niin ei mieliala aina anna ymmärtää. Ensimmäisen raskauden aikana mistään tälläisestä ei ollut tietoakaan, sanoinkin, että jos olo olisi silloin ollut tälläinen niin tuskin vielä olisi toinen lapsi tulossa. Minulle ehdotettiin että varaisin ajan neuvolapsykologille, menisin juttelemaan jaksamisestani ja voisin saada vinkkejä kuinka helpottaa omaa oloa. Otin yhteystiedot vastaan, mutta en nyt ainkaan heti sinne soittele. Toisaalta olisi ehkä ollut parempi saada suoraan aika, kun olen sen sorttinen, että tuollainen soitto jää herkästi tekemätä vaikka olisi kuinka tarpeen.

Sydänäänien kuuntelu oli jälleen se ihanin hetki, +140 oli syke :) (niinkuin se on ollut aina). Vauvelin asentoa haettiinkin kauemmin, edelliskerralla vatsassa oltiin selkeästi perätilassa. Nytkään terkkari ei päätä löytäny, mutta sydänäänet kuitenkin edellisviikosta poiketen kuuluivat selvästi alempaa. Toinen terkkari tuli myös vatsaani kopeloimaan ja hetken päästä tulivat yhdessä siihen tulokseen, että kyllä siellä on käännytty ja pää on jo todella alhaalla kiinnittyneenä. 
Terveydenhoitaja kirjoitti minulle sairaslomaa ja parin päivän päästä menin lääkäriin, joka sitä sitten jatkoi koko loppu ajalle. Lääkäri kyseli vointia ja mietti pitäisikö alatutkimusta jo tehdä, kun supistukset ja vauvan reilusti laskeutunut asento antavat jo pieniä viitteitä synnytyksen lähestymisestä. Lopulta lääkäri päätyi siihen että tutkimus tehdään vasta kahden viikon kuluttua, sydänäänet kuitenkin kuunneltiin ja hän kyseli tarkasti kaikista ilmenneistä oireista. Hänkin muistutti neuvolapsykologista, johon kannatti todella matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä, jos vähänkin siltä tuntui.

Nyt kun olen viikon lepäillyt kotona, täytyy sanoa että vaikka kovasti väsyttääkin niin olo muuten on ollut vähän parempi, mm supistukset ovat selvästi vähentyneet. Ehkä olisi ollut hyvä jäädä kotiin jo aikaisemmin! Tytön päivähoidon kanssa päädyimme ratkaisuun, että vielä maaliskuun hän on siellä vanhaan malliin, jotta minä saan kunnolla levätä viimeiset viikot. Huhtikuussa sitten hoitopäiviä vähennetään, mutta jatketaan kuitenkin kahtena päivänä viikossa.

Vauvakutsut

Minut yllätettiin viime viikolla oikein kunnolla, kun työtoverini olivat järjestäneet minulle pienet vauvakutsut! :) 
Olin työkaverin kanssa sopinut, että menemme kyläilemään  yhteisen tutun luo ja että haen hänet kyytiin, kun pääsen töistä. No työpäivä oli kerrassaan kamala, asiat eivät sujuneet ollenkaan ja kiirettä piti. Olin kiukkuinen, olo oli hikinen ja likainen, mietin jo kehtaanko minnekään kylään lähteä. Tytön hain päiväkodista ja nappasin kaverin kyytiin, suu vaahdossa vuodatin kaikki päivän tapahtumat hänelle ja kirosin työpaikkaamme. Perille päästyämme riisuin tytöltä ulkovaatteita ja kiukuttelin, kun äkkiä toisesta huoneesta ilmestyi lisää tuttuja, yksi työtoverini ja tytön kummitäti, suustani ei muuta päässyt kui "mitä te täällä teette??" :) Siltikin hetki meni ennen kuin ymmärsin mitä siellä tapahtui. Tippa tuli silmään, kun lopulta tajusin, että ne oli vauvakutsuja salaa järjestäneet neljästään, ihanaa! Olin kuulemma joskus töissä harmitellut, kun minulle ei semmoisia oltu pidetty esikoista odottaessa.. 

Väkeä oli vähän, mutta tunnelma oli sitäkin parempi, olivat leiponeet piirakat ja kakut ja muumi-kuohuviiäkin oli tarjolla! Sain lahjaksi vaatteita vauvalle, selkeästi pojalle vaikkei heidän pitäisi sukupuolta tietää.. :) Tosin lähes kaikki oudommatkin, jotka sukupuolta ovat arvaileet ovat 100% varmoja tulokkaan olevan poika, vatsani on kuulemma selvästi poikamallia, edessä oleva rantapallo. Mitään en kuitenkaan ole myöntänyt! :) Kyllähän ne siellä sitten selvittivät, jos tulokas onkin tyttö niin vaatteita pitää käyttää erikseen punaisen värityksen kanssa.. Sain myös lahjakortin hemmottelevaan suklaakasvohoitoon, kuulostaa niiin hyvältä! 

Olivat leppoisan yhdessä olon ja herkuttelun lisäksi keksineet ohjelmaakin, minulle järjestettiin hedelmä pilttien maistelua ja kaikkien yllätykseksi vain yksi meni metsään :) Innokkaana lauleskelijana jouduin tarttumaan karaoke mikkiin, mikä olikin pitkästä aikaa oikein mukavaa. Parasta ehkä oli tyttäreni joka tanssi laulun mukana ja lallatti innoissaan toiseen mikrofooniin. <3 Ystävieni piti myös arvailla vatsanympärykseni kokoa ja langasta ottaa oikean mittainen pätkä. Lankojen mittaaminen vasta hauskaa olikin, olivat kaikki arvelleet minut valtavan kokoiseksi, voittaja arvaus oli vain 10cm liikaa, mutta muut aika paljon enempi... :)

Sitten he vielä jokainen tekivät arvauksen syntymäpäivästä, vauvan painosta ja pituudesta ja antoivat nimiehdotuksensa niin tytölle kuin pojallekin.

Ilta oli huippu, nautin kaikesta ja aika kului kuin siivillä! 

Kiitos ystävät yllätys oli ihana!! <3

Hankintoja vauvalle

Ensimmäisen lapsen kohdalla tämä lista oli pitkä, mitään kun ei ollut valmiina. Mintun jäljiltä meillä on vielä tallessa kaikki mitä silloin vauvaa varten hankimme. Eli ei tarvitse kuin varastoja kaivella ja tavarat ottaa esiin, suurin työ on ehkä pinnasängyn kokoaminen. :) Täältä löytyy parin vuoden takainen hankintalista ja täältä kommentointia, olivatko hankinnat tarpeen.

Nyt kun olen uusia tarpeita miettinyt en ole siihen muuta keksinyt kuin

• hoitotason pinnasängyn päälle
• harsoja
• seisomalauta vaunuihin
• tietenkin niitä poikavärisiä vaatteita

Hoitopöytä meillä oli käytössä Mintun kanssa ja se tytön huoneesta edelleen löytyy. Nyt haluan hoitotason sängynpäälle lähinnä öitä varten, en halua tyttöä öisin herättää vauvan vaipan vaihtojen takia. Ja uusia harsoja tarvitaan ihan siksi, että meidän tyttö on unirätti ihmisiä ja varmasti ei omia harsojaan anna vauvalle.. :)
Poikkesimme ukon kanssa läheisessä lastentarvikeliikkeessä jo ihmettelemässä minkälainen seisomalauta meidän Hartaneihin sopisi. Esittelivät yhtä sopivaa lautaa, mutta ikäeron huomioiden ja tytön touhukkuutta ihmetellen myyjä ei suositellut meidän lautaa etukäteen hankkimaan. Kyseli millaisia lenkkejä teemme ja epäili, että lauta jäisi käyttämättä, kun tyttömme jo niin iso että jaksaa kävellä. Ehdotti että kesällä parempi valinta voisi olla potkupyörä.. Tottahan se on ettei tuo välttämättä kyydissä viihdy ja siksi jätimmekin asian harkintaan. Missään vaiheessa emme ole ajatelleet tuplien hankkimista juuri siitä syystä, ettei tyttö ole enää aikoihin vaunuissa suostunut istumaan. Kertokaahan onko 2,5-vuotias seisomalaudan tarpeessa?


Vauvan vaatteiden hankkimisen olen jo aloittanut, alennusmyynneistä ja kirpputoreilta on löytynyt vaikka mitä ihanuuksia. Kävin myös läpi kaikki säästössä olevat mintun vanhat vaatteet ja otin erikseen kaikki, joita pojallakin voi pitää. Aika paljon niitä löytyi. Äitiyspakkauksen vaatteet meillä jäivät käyttämättä tytön kanssa, joten ihan uusiakin vaatekappaleita laatikoista löytyi. Vielä edessä olisi tytyön vaatelaatikoiden siivous ja järjestely, jotta vauvankin vaatteet saadaan mahtumaan.