Niin se aika vaan hurahtaa, viimeksi raskausaika vain mateli ja nyt se menee ihan hujauksessa eteenpäin. Rakenneultraa odottelin viimeksi pitkään ja hartaasti ja tuntui, ettei sen aika tule ollenkaan. Nyt en ole viikkojen kulumista niin ehtinyt ajatella ja raskauden puoliväli tulikin eteen todella pian. Torstaina meillä oli se ultra! Minttua odottaessa jännitin aivan hurjasti jo useamman päivän etukäteen, nyt se jännitys hiipi vasta aamulla ennen sinne lähtöä, joskin paljon paljon pienempänä.
Vatsassa Maurilla oli kaikki hyvin, kasvanut oli ja kaikki elimet löytyivät. Helpotus oli kyllä suuri, vaikka pahin jännitys helpotti jo siinä kun pikkuinen saatiin tv ruutuun näkymään ja pieni sydän sykki. Kasvojaan siellä yritti kovasti piilotella, ensin käänsi vain kasvoja pois ja sitten piti käsiä edessä, lopulta saatiin kuitenkin hyvät kuvat kasvoistakin. Meille kokemus oli ihan uusi, kun kasvokuvaa katseltiin myös 4D:nä.
Pari vuotta sitten sellaista mahdollisuutta ei ollut.
Lopuksi
kysyimme myös sukupuolen, sitäkin pieni yritti piilotella, kun
jalkojaan niin yhdessä piti, mutta saatiin sitten kuitenkin selville. :)
Ukon kanssa päätimme, että ainakin toistaiseksi pidämme tai yritämme
ainakin pitää sen salassa ystäviltä ja sukulaisilta. Päätin nyt
kuitenkin, että tänne sen paljastan, joten sinä tuttavani kuka sen tästä
luet, niin pidäthän vain omana tietonasi, Kiitos! Ja arvostaisin sitä,
jos minulle kertoisit sen täältä lukeneesi!!
En osaa sanoa kumpaa
enemmän odotin tai haaveilin, mutta kyllä onnen kyyneleet vierähtivät
poskelle, kun hoitaja sanoi (ukon kysyttyä, että leikitäänkö jatkossakin
barbeilla vai joko aletaan jalkapalloa harjoitella), että jalkapallon
hankintaan täytyy alkaa.. :) Eli poikaa täällä odotetaan! Ja kyllä sen
sitten aika selkeäksi näki itsekin, että poikahan se on! Että Mauri nyt
sitten saa pysyä Maurina !! <3 Minttua odottaessamme meillä oli nimi
valmiina tytölle ja pojalle, saas nyt nähdä saako Mauri sen nimen vai
muuttuuko suunnitelma vielä ennen kevättä..
Jälkikäteen kotona vertailin äitiyskortteja ja huomasin tässä vaiheessa Maurin olevan hieman Minttua pienempi. Ultra oli nyt viikolla 20+4 ja viimeksi 20+6. Mahani taas on suurempi kuin ensimmäisellä kerralla. Tässä ensimmäinen mahakuva 21 + 0. Iltaa kohti tuo maha vain turpoaa, että tälläinen myöhään otettu kuva ei välttämättä ole kaikkein todenmukaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti